maanantai 9. elokuuta 2010

Voidemaailman kiertopalkinnot

Inkiväärikookoskeitto, jossa on kanaa tai soijapaloja, bambua, kaffirlimeä ja porkkanaa. Tämä ruokalaji mielessäni, inkiväärin suurena ystävänä, innostuin retrotuotevalikoimista löytämästäni Ginger Lotionista. Tilasin tuotteen oitis, ja ei kun odottamaan pakettia postista.

Kun paketti saapui, satuin olemaan kotona, ja niinpä sain sen heti käsiini. Avasin innokkaana, ja odotin, mitä Ginger Lotionin valkoinen purkki kätkisi sisälleen. Inkiväärin tuoksua, terävää ja aromaattista? Tuoksu olikin kukkainen! Olin innoissani jättänyt täysin huomioimatta sisällysluettelon aineet Ylang Ylang Flower Infusion, Mimosa Absolute, Rose Oil ja Jasmine Absolute. Kuinka hölmöä...

Purkki päätyi kahdeksi kuukaudeksi vaatekaappiini, jonka alahyllyllä sijaitsee kosmetiikkavarastoni (repeillyt paperikassi, jossa on avaamattomia voidepurkkeja ja saippuoita). Unohdin sen melkein täysin, kunnes uutta saippuaa kaivellessani tartuin purkkiin ja päätin etsiä sille uuden kodin. Tarjosin sitä eräälle sangen mukavalle Lush-fanille, mutta tuoksu ei saanut häntäkään vakuuttumaan, ja Ginger palasi minulle. Toisellekaan tuoksu ei istunut. Lopulta lähetin sen eräälle lusheilijalle, jolta olin aiemmin saanut Karma-voiteen aivan samasta syystä: tuoksu ei ollut miellyttänyt häntä. Odotin palautetta jännittyneenä. 


En ehtinyt ottaa Gingeristä kuvaa, joten tässä postauksessa näette kuvan Karman tuunauksesta. Tämä luokseni päätynyt Karma Kream vakuutti minut laadullaan, mutta ei tuoksullaan. Makuasiat, tuoksuasiat, näistähän ei voi väitellä, joten päätin yrittää pelastaa voiteen joutumasta haaskuuseen. Pidän sitrustuoksuista, joten otin kämmenelleni lusikallisen Karmaa ja tiputtelin joukkoon limettiöljyä. Sekoitus tuoksui paljon vähemmän Karmalle ja paljon enemmän jollekin tasaisemmalle ja vähemmän läpitunkevalle, ja oli kovasti mieleeni. Limettiöljyä kylläkin tarvittiin melko paljon pehmentämään patsulin voimakasta tuoksua.

Seuraava ihovoiteeni on kyllä Dream Cream, vaikka edelleen suosin eniten voiteita, jotka voin levittää suihkussa. Ne ovat niin uskomattoman käteviä, että kun ensimmäisen kerran käsittelin kroppani Buffyllä, uskalsin sekunnissa olettaa, että tuotteesta tulee suosikkini. Tästä kerronkin varmaan lisää toiste.

4 kommenttia:

  1. "Ginger Lotion: Maailman Ympäri 80 päivässä :)"

    Jännä voide, ei sopinut mulle, mutta miehelläni pieni voitelemani kokeilualue alkoi tuoksua ihmeen hyvältä n. puolen tunnin kuluttua. Erikoisen hyvältä suorastaan (sama ilmiö on myös mm. Creme Anglaisen kanssa, josta en itse pidä yhtään). Hän vaan ei koskaan käytä mitään vartalovoiteita, joten hukkaan olisi mennyt hyvä voide. Mutta sitä oli kiva kokeilla, joten kiitos siitä, että se sai vierailla meillä!

    t. lushisti

    VastaaPoista
  2. Ai niin, kerrothan sitten, mitä voiteen uusi omistaja pitää Gingeristä, jookos? Kiinnostaa!

    VastaaPoista
  3. Moi Lushistan!

    Mitä syksyysi kuuluu?
    Jossain vaiheessa mietit, josko uskaltaisit ottaa kuvat Herra Halkeavajalkaisen haljelleista jaloista. Minä kyllä mielelläni katsoisin, olenko itse omine korppukaviokantapäineni yhtään samalla kuivuustasolla kuin Herra H... Muutenkin lukisin mielelläni enemmänkin jalkojenhoitoon liittyvistä Lush-tuotteista.
    Myös vartalovoiteiden vertailuja olisi kiva lukea!

    T: Dara

    VastaaPoista
  4. Moi,

    jalkakuvat ovat jääneet työkiireiden alle, kuten blogin pitäminen muutenkin. Onneksi blogi silti säilyy lukemistona lusheilijoille ja odottaa uskollisesti uutta postausta!

    lushistan

    VastaaPoista