tiistai 29. kesäkuuta 2010

Loma-Lush: Koko saaristo yhdellä pesuaineella!




Hei taas kaikki lusheilijat! Terveisiä Suomen saaristosta kylmän meriveden ääreltä, karun kauniista luonnosta. Kävin lataamassa akkujani ja ihailemassa pieniä saaria, lintujen kesäelämää ja tuulisilla kallioilla selviytyvien kasvien ja puiden kauneutta.
Talvi ja sisäelämä saa usein aikaan mukavuudenhalua ja tottumista lämpimään veteen, puhumattakaan laajan kosmetiikkakokoelman saatavuudesta, joka on kovin, kovin ihanaa ja kätevää. No, niin minunkin tapauksessani! Kotona komeileva Lush-palasten ja -purnukoiden armeija hymyilee tuoksuvaa hymyään, mutta loistaa poissaolollaan eräolosuhteissa, kun matkatavaroiden määrä minimoidaan jo pakatessa.
Ja sitten saarella puhtaat alkkarit loppuivat, tukka oli likainen, tiskiläjä retki-illallisen jälkeen oli jättimäinen ja olin aivan hiessä kallioilla hillumisen jälkeen. Lisäksi laivakissa voi pahoin veneessä, ja sen peitto oli aivan sotkussa. Apunani oli yhden luomusaippuan lisäksi yksi ainoa, melkein loppuun kulunut, puolikuun muotoinen pala Jumping Juniper -shampoota, ja ympärillä velloi kylmävetinen Suomenlahti. Tuuli kävi avomereltä päin ja viilensi veden tehokkaasti.

JJ:n teho oli kyllä yllättävän hyvä. Se poisti jopa paistinpannun rasvan, mihin luomusaippuan tehot eivät täysin riittäneet. Pesin merivedellä kaiken: vaatteet, hiukset, kissan peiton, astiat, ihon. Vaahtohan ei sinänsä kerro tuotteen pesutehosta, mutta vaahdosta pitäville voin kertoa, että shampoo kyllä vaahtosi iloisesti kylmässä merivedessäkin. Puhdistustehoon vaikuttavat varmasti tuotteessa olevat sitruuna, rosmariini ja kataja. Kataja on rasvan kanssa taistelevien vanha ystävä, samoin sitruuna, ja rosmariinia käytetään usein paitsi hienon tuoksunsa takia, myös tuotteiden säilyvyyttä parantamaan.

Yläkuvassa näette merenrantakivillä loikoilevan, pienen jämäpalan, joka kolmen päivän retken aikana kutistui tuskin yhtään. Lushin sivuilla luvataan näin: “Anna palan kuivua käytön jälkeen, näin se kestää käytössäsi ikuisuuden!” Tämä lupaus tuntuu kyllä pitävän paikkansa. Jos siis unohdit pakata saippuan, pyykkiaineen ja tiskiaineen, mutta muistit shampoopalan, puhtausasiasi ovat hyvällä tolalla!

4 kommenttia:

  1. Moi Lushistan!

    Kiitos kivasta blogista, pääsit heti kirjanmerkkeihini :)

    Tämä postaus vain kasvatti jo ennästäänkin naurettaviin mittasuhteisiin kasvanutta himoani kokeilla Jumping Juniperia. Ja nuo kuvat ovat kuin taideteoksia; niissä on sellaista raakaa pehmeyttä. Kuin runous ja proosa.

    T: Dara

    VastaaPoista
  2. Hei, Dara!

    Olen kesän mittaan useasti sanonut, että saippuainnostus on rutkasti halvempi villitys kuin veneily, joten kuplissa pysytään, pysy sinäkin :)

    Päivitän blogiin kokemuksia pitkin kesää, Loma-Lush -teemalla tulee vielä lisää kokeiluja mm. aurinkoon ja hyttysiin liittyen. Ja sitten tietysti uutuuksia, kunhan niitä alkaa tänne Suomeenkin tulla. Joten lukemisiin ja kaunista kesää! Kiitos myös kommentistasi kuviin liittyen. Tavoitteenani on liittää jokaiseen postaukseen kiva kuva...

    Lushistanin saippuavilli

    VastaaPoista
  3. Moi Lushistan

    JJ kuulostaa tosi hyvältä noissa kaikissa käytöissä, ja hyvä tietää, että ainakin näissä Suomen mietosuolaisissa merivesissä vaahtoaa ja pesee hyvin.

    Sinä kun olet Bohemian-saippuan ihailija, niin mitä mieltä olet sen pesutehosta esim. tiskaamisessa tai pyykkäämisessä? Todella tehokas rasvanpoistajahan se on, mutta onko tarpeeksi tehokas ns. kovaan työhön? Siis jos käyttäisi vaikka JJ:n sijasta.

    Kokeilin tässä hellesuihkussa käydessäni Seanikia pikkupyykin pesuun, ja toimi hienosti. Erityisen kivaa on sen todella nopea huuhtoutuminen.

    t. lushisti

    VastaaPoista
  4. Hitsi, Bohemian on päässyt loppumaan! Se on todellakin koko perheen suosikki. Kun saan seuraavan palan, kokeilen sitä tiskiin ja pyykkiin, mutta siihen asti käytän Father Frostia (minulle sattui tummansininen pala), joka löytyi Lush-arkistostani. FF lähtee myös mukaan eräretkelle. Lavuaarin reunalla on Miranda, jonka luulisi poistavan rasvan hyvin.

    Seanik pesee kyllä mainiosti mitä vain, totta.

    VastaaPoista